Oho, koirilta kielletty!

Olen julkaissut paljon koiran kuvia, mutta löytyypä arkistoista tällainenkin näkökulma. Tein tämän liikennemerkin aikanaan oman huoneeni oveen. Silloinen lemmikki oli aikamoinen rosvo,  ja jossain vaiheessa mitta tuli täyteen, kun taas jotain oli viety ja syöty. Työkaluina tuolloin vuonna 1996 oli skanneri ja Photoshop 3.0 LE. Limited Edition merkitsi sitä, että kaikki ammattimaiset toiminnot puuttuivat, joten kuvat täytyi rakennella mm. ilman tasoja (layers) ja cmyk-avaruutta. Monta ongelmaa (ja ratkaisua) myöhemmin kyltti oli lopulta ovessa tulostettuna. Mainittakoon esimerkkinä se, että tiedosto piti tallentaa 265-värisenä GIF-kuvana, että se mahtui disketille ja sain siirrettyä sen toiselle tietokoneelle tulostamista varten… 

Piirustuskilpailun satoa

Koska olen ollut hevostyttö, piirsin jatkuvasti hevosia ja poneja. Enimmäkseen ne olivat lyijykynällä tai mustalla tussilla tehtyjä, kunnes sain toivomani 72-osaisen Derwent Artists -puukynäsarjan joululahjaksi. Derwentit ovat siitä mainioita, että ne sekoittuvat keskenään, jolloin väripinnat sulautuvat sävystä toiseen kauniisti. Osallistuin ahkerasti kilpailuihin ja vuonna 1996 tärppäsi Hevoshullu-lehden vuosittaisessa piirustuskisasta. Top 3:een sijoitettu kuvani oli raadin mukaan ”Persoonallisesti tyylitelty hevonen, jonka väritys on huumaavan taidokas. Myös taustan taivas on upeasti toteutettu.”

Tuo palkintosija oli minulle hyvin tärkeä, koska olihan se tunnustus lempiharrastukseni tasosta 🙂  Mutta onnistuin silti hukkaamaan ko. lehden. Onneksi asia palautui äskettäin mieleeni ja lehtihän löytyi kirjastosta. Tässä siis skannattu versio alkuperäisest A4-työstä, joka jäi aikanaan toimitukselle.