Vieraanvaraisuutta ratapihalla

Loppuvuodesta 2012 kirjoitin (junamatkalla, kuinkas muuten) kertomuksen VR:n Matkaan-lehteen Vierasraide-palstalle, jossa julkaistiin kuvallisia junatarinoita. Epäonninen vuonna 2001 tapahtunut Zürich-Milano-matkani pääsi lehteen maaliskuussa 2013. Tekstiä oli lyhennetty ja stilisoitu lehdessä ja tässä on lopullinen, julkaistu versio. Reissulta oli pimeyden vuoksi vain yksi kuva, ja sitäkin jouduin muokkaamaan rutkasti Photoshopilla. Alkuperäinen otos oli värifilmille. 


 

Vieraanvaraisuutta ratapihalla

Pendolino on juuri lähtenyt Zürichistä kohti Milanoa, kun junassa kuulutetaan, että Italiassa on yllättäen alkanut asematyöntekijöiden lakko. Se tarkoittaa, että juna pysähtyy Comoon, Sveitsin rajalle. Mietin, että kyllähän sieltä jokin yhteys Milanoon löytyy, matkaa on kuitenkin vain 50 kilometriä.

Puolen yön aikaan juna pysähtyy ja matkustajat pyydetään ulos. Huomaan jääneeni yksin. Samalla totean olevani Chiassossa, joka onkin Sveitsin puolella. Comoon on vain muutama kilometri, joten kävelen. Ylitän rajan tullin autokaistaa pitkin, mutta kukaan ei kysy mitään, enkä minä kysy neuvoja. Kävelen kiemurtelevaa vuoristotietä alas. Comon kaupunki näkyy järven rannalla. Kokeilen liftausonneani, ja vihdoin eräs vanhempi herrasmies pysähtyy. Pyydän kyydin juna-asemalle. Lakko päättyisi aamukuudelta, joten odotteluaikaa on vain kuusi tuntia. 

Comon asemalla on vastassa yövartija, joka kertoo, ettei asemalle saa jäädä, koska se on lakon vuoksi suljettu. Selitän tilanteeni haparoivalla italialla ja kysyn onko kaupungissa mikään hotelli tai huoltoasema auki. Ei, kaikki paikat ovat suljettu. Vartija keksii ratkaisun. Hän päästää minut nukkumaan ratapihalla olevaan parakkiin, joka on ratatyömiesten taukotila ja öisin tyhjillään. Valitettavasti hän joutuu lukitsemaan oven ulkoa, koska parakkia ei saa jättää yöksi auki. Sovimme että hän päästää minut aamulla pois. Entä, jos hän unohtaa minut tänne? Seuraavaksi kauhistun, että mistä tiedän kenellä tänne on avain. Syön iltapalaksi sveitsiläistä suklaata ja päätän luottaa ihmisiin.

Kännykkä herättää kello 5:50. Nopeat aamutoimet, ja pian ovelta jo toivotellaan iloiset huomenet: Buongiorno signorina! 

Asema on herännyt sunnuntaiaamuun. Kahvilassa tuoksuu tuore espresso ja voisarvet. Yövartija näyttää jatkavan vuoroaan ja hymyilee ystävällisesti, meillähän on yhteinen salaisuus. Täyteen ahdettu lähijuna Milanoon lähtee raiteelta yksi.

 

 

Bookmark the permalink.

Comments are closed