Lähtisitkö silloin kanssani järvelle

… kun on aamulla pakkasta ja järvelle taipuukin muotoon järveen?

Hyvä ystäväni oli ideoinut lähes vuoden päivät muotokuvaa, johon liittyisi kohtalokas vedenpinta ja neito kesämekossa. Sopiva rauhallinen järvenranta oli tiedossa yksityisellä uimapaikalla, mutta kaikki muut yksityiskohdat leijuivat ilmassa. Kuten viime kerrallakin kirjoitin, kuvissani valaistusolosuhteiden ajoitus on ratkaisevaa. Sopivaa valoa sai tällä kertaa odottaa monta kuukautta. Ensin tosin odotettiin jään sulamista. Kirkas ja raikas kevätaurinko ei sopinut. Hellekesän paiste täytti rannan ihmisistä, illanhämy toi sääsket. Lopulta koitti syyskuun viimeinen viikonloppu, jolloin sekä uimarit että sääsket olivat poissa ja taivas puolipilvinen. 

 

Lue lisää…

Yllättäen lehtikuvauskeikalla

Elokuussa sain mielenkiintoisen tiedustelun: voisinko kuvata muotokuvat erään lehtihaastattelun yhteyteen. Kiitollisena otin vastaan tämän tehtävän, kahdestakin syystä. Ensinnäkin: osaamiseni ei haasta ammattimaisia lehtikuvaajia, joten oli kunniakasta saada tehdä keikka omien pienten näyttöjeni pohjalta. Toiseksi kuvauksen kohde oli minulle tuttu yli 20 vuoden ajalta ja tutun henkilön kuvaamisessa on aina oma hienoutensa: kameran linssin läpi näkee eri asioita kuin kahvipöydän ylitse.

Lue lisää…

Valoa tunnelin päässä

Kun selaan matkoilla otettuja valokuvia, lähes joka kohteesta löytyy jotain raideliikenteeseen liittyvää. Kiskot, ratapihat, erilaiset asemat ja junat kiehtovat, koska vaikka ne ovat usein rosoisia ja kylmiä, niihin liittyvä lähtemisen ja saapumisen tunnelma tuo kuviin monimutkaisen tunnekirjon. Saisin noista aiheista useammankin sarjan, mutta aloitan kuvaparista, jonka julkaisin jo 2002 ja nyt täydensin sitä vielä kolmannella otoksella.

Lue lisää…

Kihlajaistunnelmat Nallikarissa

Äskettäin sain tilaisuuden kuvata nuortaparia, joka halusi julkistaa uutisen kihlautumisesta ja tarvitsi aiheeseen sopivan yhteiskuvan. En ole kuvannut pitkään aikaan pariskuntia, joten oli tosi mukava päästä miettimään tätä aihetta. Hääpotrettien ottoa usein vaikeuttaa tiukka aikataulu ja jännitys tulevasta seremoniasta, mutta nyt oli mahdollista sopia kuvaus lähes minne vain ja milloin vain. 

Lue lisää…

No Line on the Horizon

Otsikko on myös U2:n levyn ja sen avauskappaleen nimi. Levyn kannessa on Bodenseeltä otettu valokuva, jossa horisontti katoaa mereen. U2:n laulajan Bonon mukaan kuva inspiroi häntä albumin teossa ja lisäksi muistuttaa maisemaa, jonka hän näkee Nizzan huvilastaan Välimerelle.

Lue lisää…

Sumuisia puita

Kuvasin eilen kännykällä rantametsää ja huomasin, että minulla on puunoksista kuvia niin paljon, että voisin koota ne sarjaksi. Ulkomuistiin nojaten valikoin kolme mielestäni parasta metsikköä, jotka ovat samalla myös kolme sumuista maisemaa. (Mutta ei parasta, the paras sumukuva saa vielä odottaa 😉 ) Kaikki näkymät ovat sattuneet kohdalle lomareissuilla, minkä jälkeen voikin perustellusti kysyä, että millaisia lomia minä oikein vietän – ja missä. Sumumaisemien onnistumisessa on ollut tärkeää valita tarkennus oikein. Suosin yleensä lyhyttä syväterävyyttä, mutta sumukuvat latistuvat, jos vain yksi detalji on tarkka ja muut, no, tasaisen sumuisia. Kuvat ovat vuosilta 2007-2012 ja jokainen on kuvattu eri kalustolla. Jokaisen kuvan olen myös tuoreeltaan julkaissut netissä ja aina somekanavien pakkausalgoritmit ovat rikkoneet harmaan hienoja sävyjä. Mutta kokeillaan vielä kerran, tiedostokokoosta tinkimättä.

Äijäkoirakuvia

Aihe on jälleen nelijalkainen, mutta tällä kertaa sentään näkökulma on (itselleni) uusi. Halusin kuvata jotain koiraa samalla ajatuksella kuin ihmisiäkin, eli tuoda kohteen persoonaa esiin sen sijaan, että pyrkisin mahdollisimman virheettömään tai söpöön lopputulokseen. Tarvitsin charmikkaan mallin, joka olisi harmaapartainen, mutta ei mikään nojatuolivanhus vaan ronski ja rouhea äijä. Ystäväpiiristä löytyikin juuri sellainen, ja ehkäpä juuri tämä koirakaveri alunperin sytyttikin idean. Kuvatessa ajattelin otokset mustavalkoisina, mutta halusin sittenkin jättää mukaan koiran persoonalliset brindle-raitat. Malli ei ollut tottunut poseeraamaan vaan halusi mielummin leikkiä vinkupossullaan sen sijaan että tuijottaisi eteerisesti kaukaisuuteen. Harmillisen monta hyvää ilmettä meni tärviölle epäonnistuneen tarkennuksen vuoksi, mutta ihmeellisiä loikkia ja pukkihyppelyitä nähtiin senkin edestä. Käsittelin kuvat tarkoituksellisen jyrkiksi, jotta jokainen yksittäinen karva erottuisi ja eletty koiranelämä näkyisi.

Ensin tarvitaan riippakoivu

Aiemmin julkaisemani kuvasarja autoista jäi mielen päälle ja aloin pohtia, miksen enää kuvaa mustavalkoista. Syytän digitaalikameraa, joka lähtökohtaisesti on väreissä ja vielä upeissa väreissä onkin. Kun kamerassa on mustavalkofilmi, asettuvat aivot välittömästi analysoimaan kuvauskohteita mustavalkoisena. Huomio kiinnittyy voimakkaammin muotoihin, rytmeihin ja pintakuvioihin. Siispä päätin ohjelmoida päähäni mustavalkofilmin ja tutkia harmaata, mutta föhntuulen lämmittämää maisemaa uudelleen. Katseltuani hieman esimerkkiä Anton Corbijnilta (joka on ehdoton ja kiistämätön esikuvani) halusin kuvaan henkilön ja riippakoivun roikkuvat oksat. Onneksi ystäväni Sandri on aina käytettävissä näihin maailmalle pieniin, mutta minulle suuriin ideioihini. Kuvasarjasta tuli mitä toivoin, digijärkkäri goes mustavalkofilmi. Kiitos Lightroom inspiraationi ylläpitämisestä.

Minikoira 10 vuotta

Tämänhetkinen sivu näyttää olevan aiheiltaan pelkkiä koiria ja autoja, mutta nyt on ajankohtainen syy julkaista jälkeen yksi lemmikkipotretti. Koirani täyttää 10 vuotta tänään, joten sen kunniaksi halusin ottaa virallisen muotokuvan. Kotistudiossani on yksi väline ja se on hallaharso, eli halpaa valkoista ohutta kangasta, joka heijastaa mukavasti. Ulkoa tuleva aamupäivän luonnonvalo sai riittää, sillä sisävaloista olisi tullut kellertäviä kiiltoja kankaaseen. Rauhallisen ilmeen saa tallennettua vain silloin, kun läsnä ei ole muita ihmisiä ja paikka on oma tuttu sohva. Muuten tuo karvainen kaikkien paras kaveri ei malta pysyä aloillaan.

Umpihankijuoksua

Viime vuonna marraskuussa satoi yhtäkkiä paljon lunta ja koirakin innostui hulluttelemaan takapihalla. Tuohon aikaan vuodesta päivä on hyvin hämärä, jos aurinko ei paista. Ei siis ollut mitenkään ihanteellinen valokuvausaika, mutta parinkymmenen otoksen joukossa oli yksi, johon lumi ja vauhti tallentui mukavasti 🙂  Lightroom auttoi merkittävästi siinä, että musta koira ja valkoinen lumi näyttävät miltä pitääkin.