Kihlajaistunnelmat Nallikarissa

Äskettäin sain tilaisuuden kuvata nuortaparia, joka halusi julkistaa uutisen kihlautumisesta ja tarvitsi aiheeseen sopivan yhteiskuvan. En ole kuvannut pitkään aikaan pariskuntia, joten oli tosi mukava päästä miettimään tätä aihetta. Hääpotrettien ottoa usein vaikeuttaa tiukka aikataulu ja jännitys tulevasta seremoniasta, mutta nyt oli mahdollista sopia kuvaus lähes minne vain ja milloin vain. 

Toiveena oli karu ja pelkistetty miljöö, jotta henkilöiden välinen tunne pääsee pääosaan. Oulussa kun ollaan, merenranta oli ensimmäisiä mieleentulleita ideoita. Sitten vain karttaa ja muistikuvia selailemaan: missä pääsisi mahdollisimman lähelle rantaviivaa ja siten, ettei edessä eikä takana näy mitään häiritsevää? Täydellinen kohde löytyi yllättävän keskeiseltä paikalta, nimittäin Nallikarista, aivan Edenin edestä. Laudoitettu kävelytie vie aivan rantaan ja rantaviivaa kehystää kivikko, ei kaislikko.  Taustasta ei myöskään tule näkyviin saaria tai tuulivoimaloita. 

Valon suhteen kävi onni, sillä epämääräisesti vuorotteleva aurinko ja sade asettuivat hetkeksi ja iltapäivän aurinko säteili pehmeästi pilvien läpi. Meri heijasti omaa valoaan kolmelta suunnalta alaviistosta. Muuta rekvisiitta ei tarvittu ja kuvattavat keskittyivät toisiinsa eikä kameraan. Oli hienoa olla tässä hetkessä mukana ja nähdä miten myöhemmin onnitteluviestit tulvivat kuvan alle 🙂 

Bookmark the permalink.

Comments are closed