Täällä kasvaa tietoa

Kesällä 2002 pääsin kesätöihin opiskelupaikkaani eli Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoululle. Yhtenä tehtävänäni oli suunnitella Ylivieskan kaupungille tievarsimainokset. Tauluilla oli kokoa 7,5 x 2,75 metriä ja ne tulisivat olemaan paikoillaan kolme vuotta, neljässä eri ilmansuunnassa. Haaste oli mielenkiintoinen, mutta myös yllättävän hankala. Vaikka taulun pinta-ala on suuri, se alkaa muistuttaa postimerkkiä kun siitä ajetaan 60km/h lasissa ohi. Teknisesti taulun tiedoston ei tarvitse olla mikään jättiläinen. 15-30 dpi:n resoluutio riittää aivan hyvin, joten ihan tavallisen filmi- tai digijärkkärin kuva riittää mainiosti. Kokosin taulut Freehandissa, jolloin kaikki tekstit ja graafiset elementit olivat vektorigrafiikkaa eikä suuri koko ollut millään tavalla ongelma. Tärkeintä olikin pelkistää sisältöä, pelkistää lisää ja vielä sen jälkeen jättää puolet pois mitä aikoi sulloa tauluun. Kolme riviä. Viisi sanaa. Kaksi kuvaa. 

Tekemäni ehdotukset jäivät kaupungin ja koulun haltuun (harmi!), mutta julkaistun taulun kävin kuvaamassa muistoksi. Taulussa yhdistyy kaunis maalaismiljöö, kasvu, huolenpito ja tekninen osaaminen, olihan kaupungissa paljon tekniikan opiskelijoita ja yrityksiä. Taustana on ilta- (tai ehkä aamu)auringossa kuvatut timotein korret. Filminä oli Fuji Reala 100, joka toisti värit luonnollisen kauniina ja raekoko on huippupientä. Teknistä puolta edustaa verkkokaapeli, jota en kuvannut, vaan työnsin skannerin väliin sellaisenaan.

Ehdotuksia oli yhteensä viisi, joista yksi sai huomattavan paljon positiivista palautetta. Valitettavasti se kuitenkin oli ”pakko” hylätä, ettei tule sanomista. Taulu oli riittävän yksinkertainen, oivaltava, monimerkityksellinen ja hauska. No kyllä se hylkäyksen syy on aivan ymmärrettävä: Kaksi leppäkerttua marjapensaan oksalla ja tekstinä Yrittämisen arvoinen Ylivieska. Leppikset olen kuvannut joskus aiemmin, ehkä 1999, jolloin minulla oli täysin käsisäätöinen filmijärkkäri (Asahi Pentax Spotmatic SP II). Loittorenkailla (tyhjä rinkula, joka ruuvataan kameran rungon ja objektiivin väliin) sain kuvausetäisyyden ihan muutamaan senttiin, jolloin 50 mm / 1.8F linssikin muuttuu supermakroksi. 

Kuusi vuotta myöhemmin aloitin työpaikassa, jossa tehtiin enemmänkin tienvarsitauluja. Ylivieskan taulujen kanssa (osittain kantapään kautta) kerätty oppi kääntyi sittenkin hyödyksi 😀

Bookmark the permalink.

Comments are closed